Itseohjautuvuus työpaikoilla on tullut jäädäkseen. Itseohjautuvuus edustaa monelle muutosta tiimien johtamisessa. Tämä on liian suppea näkökulma. Ei oikeastaan ole kyse vallankumouksesta työpaikoilla vaan laajemmasta muutoksesta yhteiskunnassa. Maailma on avoin, tieto liikkuu nopeasti, ihmiset ovat rohkeampia eikä raha ole keskiössä työntekijöitä motivoinnissa. Ihmisille tärkeintä on työn laatu ja sen henkinen palkitsevuus. Käskyttämällä ei enää 2020-luvulla pääse tuloksiin, eikä kukaan suostu pitkään seuraamaan pomoa, joka johtaa asiantuntijatiimiään kuin tehdastyöläisiä. Mitä monimutkaisempi ongelma, sitä todennäköisemmin ratkaisut löytyvät löytyvät ongelmaa lähinnä työskenteleviltä ihmisiltä, eivätkä yrityksen johtoportaasta. Autoritaarinen johtaminen on katoamassa ja sen korvaa tavoitteisiin vapaasti pyrkivät yksilöt ja tiimit.

Itseohjautuvuuden automaattinen lisääntyminen aiheuttaa kitkaa asiantuntijatyössä ja oma käsityksemme on, että työpaikoilla voidaan tänä päivänä huonosti. Syy siihen on myös mielestämme selkeä: vanhat johtamisen ja työn tekemisen mallit ovat ajautuneet umpikujaan, eikä uusia, kaiken kattavia johtamisjärjestelmiä ole vielä tilalle syntynyt. Niitä on myös turha odottaa sillä niiden aika on jo ohi. Siellä, missä muutoksen laajuutta ei ole oivallettu, on arki paikoin erittäin kaoottinen ja riittämättömyyden tunne ajaa työntekijöitä loppuun. Keinoista parantaa tilannetta on kuitenkin puhuttu jo pitkään: esimerkiksi vähentämällä turhia palavereita, voisimme helposti saada lisää tehoa ihmisten työpäivään ja eliminoida riittämättömyyden tunnetta, sillä aika ei vain yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Itseohjautuvuus ei siis pohjimmiltaan ole uusi johtamistrendi vaan se on luontainen osa nykyaikaa ja yhteiskuntaamme.

Tarvitaan siis perusteellista ja kokonaisvaltaista johtamisen ja työn tekemisen uudistusta. Pienet muutokset ja kokeilut eivät enää riitä vaan ne ennemminkin lisäävät tuskaa jos kokeilut jäävät kokeiluiksi. Kun johtamisen suunta puuttuu, tilanne ei ole enää yrityksillä hallussa. Tehdään turhaa ja päällekkäistä työtä, kun yksinkertaisesti pitäisi vain oppia luottamaan ihmisiin ja selkeyttämään tavoitteita.

Fokuksen kääntäminen asioista ihmisiin ei ole helppoa. Kyse on viime kädessä siitä, että tavoitteisiin pääsemiseksi pitää kehittää uusia polkuja. Itseohjautuvuus on kulttuurin muutos, jossa vastuu tavoitteiden asettamisesta ja niihin pääsystä jää työntekijälle kun esimiesten asema muuttuu entistä mentorointi-otteiseiseksi ja valmentavaksi. Ehkä parhaat esimerkit tästä voidaan löytää urheilusta. Suomen nuorten jääkiekkomaajoukkueen kapteeni Aarne Talvitie kiteytti MM-kullan syyt hyvin; “Se fiilis, että koutsi luottaa ja saa vapaasti vetää kentällä. Virheitä saa tehdä ja jengillä paikataan”.

Salaisuus ei siis ole siinä mitä valmentaja teki vaan mitä hän jätti tekemättä. Ihmiset,- ja joukkueet, kasvavat kun heihin valaa luottamusta ja antaa tilaa kasvaa. Menestyvät valmentajat mukautuvat pelaajiin eivätkä pelaajat valmentajiin. Itseohjautuvuus ei siis pohjimmiltaan ole uusi johtamistrendi vaan se on luontainen osa nykyaikaa ja yhteiskuntamme evoluutiota. Ihmiset etsivät enemmän onnellisuutta kuin ennen ja tulevat entistä tietoisemmaksi siitä mikä tekee heidät työssään onnettomaksi. Muutos ei ole väliaikainen tai ohimenevä trendi, eikä paluuta menneeseen enää ole.

Itseohjautuvassa maailmassa vähemmällä saadaan aikaan enemmän. Ihmisiä ei valvota, vaan tuetaan ja valmennetaan. Johtajat oppivat organisaatioistaan eikä päinvastoin. Menestyneimpiä organisaatioita ovat ne, jotka kehittävät johtamiskulttuuriaan ihmisten ehdoilla tukemaan yksilöiden kasvua, hyvinvointia ja onnellisuutta. Kyse on pohjimmiltaan kilpailukyvystä ja yritysten selviytymisestä. Ei vähemmästä.

Jos tiedät jo tai tunnet johtajia ja/tai organisaatioita, joissa tilanne on tiedostettu ja asioille tehdään jo jotain, kommentoi ja vinkkaa siitä meille. Hyviä esimerkkejä tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan!